Ohjaajat
EIRA NEVANPÄÄ
EIJA NEVANPÄÄ
EMILIA HAVIMÄKI
HILLA KIPRIANOFF
Eira Nevanpää
Eira Nevanpää aloitti voimisteluvalmennuksen 1963 ja perusti Kodesjärven Jumppatytöt Isojoelle. Telinevoimisteluvalmennus jatkui Isojoen Urheilijoissa ja sittemmin Isojoen Taitovoimistelijoissa. 1970-luvulla Isojoen tytöt hallitsivat Suomen telivoimistelua ylivoimaisesti: Auli Järvenpää, Terttu Tuomela ja Heljä Juhala saavuttivat kymmeniä Suomen mestaruuksia sekä saivat hienoja tuloksia myös kansainvälisissä kilpailuissa. 1980-1990 -luvuilla Eira jatkoi aktiivisesti telinevoimisteluvalmennusta ja Isojoen Taitovoimistelijoiden menestys Suomen kärjessä jatkui. 1980-luvulla toimintaan tuli mukaan myös sirkusesitykset; esiintymistoiminta oli vilkasta ja esiintymiskiertueita tehtiin ulkomaillakin. 1990-luvulla kiinnostus heräsi uuteen lajiin, akrobatiavoimisteluun. Oppia akrobatiavoimisteluun lähdettiin hakemaan mm Belgiasta. Tähän asti valmennus oli Eiralle harrastus, sillä hän toimi Isojoen yläasteen liikunnanopettajana. 1990-luvun lopulla virka lopetettiin ja Eira jäi työttömäksi. Hän opiskeli useampiakin eri aloja etsien uutta työuraa ja tavoitteita. 1999 Eiralle kirkastui ajatus sirkuksen ja kilpavoimistelun – taiteen ja urheilun yhdistämisestä: perustettiin Eira Nevanpään Taideliikuntakoulu Kurikkaan.
Eiran motto valmennukseen: Teemme kaiken hyvin ja hyvällä mielellä.
Eija Nevanpää
Liikunnanohjaaja (AMK)
Eija on ollut voimistelusalilla vauvasta alkaen, ja telinevoimistelun harjoitusleirit sekä kilpailumatkat tulivat äitinsä mukana matkaavalle pikkutytölle tutuiksi jo varhain. Lapsuuden ja nuoruuden harrastukset ovat arvatenkin keskittyneet telinevoimisteluun, sirkusakrobatiaan ja showtanssiin. Rakkaus akrobatiavoimisteluun syttyi Amsterdamin Gymnaestradassa vuonna 1991, kun Eija näki belgialaisten huippuvoimistelijoiden akrobatiaohjelman. Eija pääsi myöhemmin ryhmänsä kanssa harjoittelemaan tämän belgialaisen huippuseuran valmennusleirille ja lajitaidot alkoivat karttua. Akrobatiavoimistelu, tuolloin vielä Sport Acroksi kutsuttu laji, ei kuitenkaan Suomessa saanut kipinää, joten opittuja taitoja esitettiin erilaisissa esiintymisissä ja sirkusalan tapahtumissa. Eija aloitti ohjaamisen yhdessä äitinsä Eiran kanssa vuonna 1999, kun he perustivat ensimmäisen akrobatiaryhmän Kurikkaan. Eijan suunnitelmissa oli ura julkishallinnon alalla, mutta kahden vuoden hallintotieteiden opiskelun jälkeen ”veri veti takaisin voimistelusalille”, ja vuonna 2002 hän siirtyi opiskelemaan liikunta-alaa Haaga-Helian ammattikorkeakouluun, Vierumäen liikuntainstituuttiin, josta valmistui vuonna 2005 liikunnanohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen Eija on työskennellyt täyspäiväisesti akrobatiavoimistelun parissa; ohjaten ja valmentaen oppilaita Taideliikuntakoulussa sekä kouluttaen ohjaajia ja valmistaen materiaaleja hän on kehittänyt akrobatiavoimistelua eteenpäin koko Suomessa.
Eija vastaa Taideliikuntakoulun Kilpa-akron linjan harjoitusohjelmista sekä Show Teamien kisaohjelmien koreografioista. Hän myös suunnittelee erilaisten esiintymisten ja kevätnäytöksen taiteelliset kokonaisuudet musiikkien valinnasta ja pukujen suunnittelusta koreografioihin.
Emilia Havimäki
Hilla Kiprianoff